7.1.2021 14:42
Helsingin Kiekko-Tiikerit ry

Tilannekatsaus koronarajoitteisiin.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Koronarajoitteista johtuva jäähallien sulku jatkuu aiemmin annetusta päivämäärästä 10.1.2021. Tällä hetkellä rajoitteet ovat jatkumassa tammikuun loppuun.
Elämme pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän linjausten mukaan, eli seuraavan kerran tilannetta lasten ja nuorten harrastustoiminnan osalta tarkastellaan tiistaina 12.1.2021.

Käytännön tasolla kaikki ohjattu jäätoiminta on toistaiseksi tauolla kiekkokoulusta aikuisten harrastustoimintaan. Kiekkokoulun syyskauden aloitus siis siirtyy varmuudella ainakin viikolla.
Joukkueet kuitenkin saavat harjoitella ohjeistusten mukaan jään ulkopuolella.

Joukkueen hallinnollisissa asioissa lisätietoja antaa kunkin joukkueen joukkueenjohtaja.
Urheilupuolen osalta lisätietoja antaa joukkueen päävalmentaja.
 

Terveisin
Pate Johansson
Valmennuspäällikkö